Huomenna

Huomenna on kauan odotettu nt-ultra. Tuntuu uskomattomalta päästä kokemaan se. Tämähän on ensimmäinen ns. virallinen ultra, jossa koskaan olemme olleet. Ultrissa on tullut käytyä tässä matkan varrella ja vaikka kaksi viimeisimpää ovat olleet onnenkyyneleiden täyttämiä, niin silti yhdistän siihen tapahtumaan ahdistavia fiiliksiä. Voi kuinka toivonkaan, että huominen ultra toisi lisää onnenkyyneleitä ja pelot hälvenisivät. 

En oikeastaan osaa jännittää varsinaista niskaturvotuksen mittausta, vaan sitä, että Pikkuinen ei olisi oikean kokoinen. Perjantaina viimeksi kuullut sydänäänet kertovat toki omaa ihanaa tarinaansa. Siellä hän on. Taisi hän monottaakin pari kertaa monitoriin:) Mies sanoo, että se ei tykkää kun "sädetän" sitä. Eihän tuollainen kotikäyttöinen doppleri kovin tehokas ole enkä usko, että kerran viikossa käytettynä siitä olisi haittaa. 

Toivottavasti saamme siis hyviä uutisia huomenna ja minäkin pääsen ostamaan ensimmäiset äitiysvaatteet. Farkut ovat ahdistaneet jo jonkin aikaa ja ne ovatkin olleet napistaan auki, vyöllä kiinnitettyinä. Tarpeeksi pitkä paita siihen päälle, niin kukaan ei arvaa mitään. Masu on selvästi nyt muutaman päivän sisällä muuttanut muotoaan. Mielestäni se alkaa näyttämään vauvamasulta eikä järkyttävältä turvotukselta. 

Huomenna on rv 12+2. Tuntuu oudolta, että huomisen jälkeen voimme periaatteessa paljastaa raskauden jos niin haluamme. Tai siis, että ei tarvitse keksiä tekosyitä juomattomuudelle tai pitää löysiä vaatteita. Kerromme miehen vanhemmille huomenna jos/kun kaikki on hyvin. Lähimmistä ystävistämme aika moni tietääkin jo. Facebookissa tiedottaminen ei kuulu meidän tapoihin. Sinne saatetaan laittaa ilmoitusta siinä vaiheessa kun Pikkuinen on turvallisesti masun ulkopuolella. 

Yksi tärkeä etappi siis huomenna edessä. Jälleen kerran heitän hartaan toiveen ilmoille.