maanantai 23. kesäkuuta 2014

Mietteitä synnytyksestä

Viikko 31 on startannut. Huimaa vauhtia tämä raskausaika tuntuun menevän. Reilun kahden viikon päästä jään kesälomalle ja sen jälkeen alkaa äitiysloma. Voi, että odotan sitä.

Olen miettinyt usein sitä, miten helpolla olen päässyt tämän raskauden suhteen. Jos ei siis oteta huomioon pelkotiloja. Voisi sanoa, että fyysisesti olen päässyt todella helpolla. Olen voinut koko ajan suht hyvin, varsinkin alkuviikkojen jälkeen. Olen jaksanut urheilla edelleen. Minulla ei ole juurikaan kolotuksia. Voin sanoa, että ilman pelkoja, olen nauttinut raskaana olemisesta. Tämä on ihanaa aikaa.

Olen alkanut lukea synnytykseen liittyviä kirjoja. Sain myös lainaan synnytykseen valmentavan rentoutus cd:n. En tosin ole kuunnellut sitä vielä, mutta tarkoitus olisi aloittaa sen kanssa valmentautuminen piakkoin.

En pelkää itse synnytystä. En pelkää synnytyksen aiheuttamaa kipua tai repeämiä. Pelkään ainoastaan sitä, että Pikkuinen ei selviäisi siitä tai sinne asti. Näen itse synnytyksen tapahtumana, joka on käytävä läpi, jotta voin saada kauan odotetun Pikkuisen viereeni. Tuntuu, että olen valmis synnytykseen päivänä minä hyvänsä, vaikka en ole valmistautunut siihen juuri ollenkaan paria kirjaa lukuun ottamatta. No, onneksi synnytys ei kuitenkaan ole todennäköisesti tapahtumassa vielä useaan viikkoon. Tarvitsemme nimittäin vielä aikaa valmisteluja varten. Mutta kun se suuri päivä koittaa, niin olen valmis!

Toivon, että voisin olla kotona mahdollisimman pitkään kun synnytys alkaa. En tosin tiedä, kuinka uskallan olla kontrolloimattomissa oloissa, missä Pikkuisen kuntoa ei seurata. Mutta toiveena on, että kotona pysyttäisiin mahdollisimman pitkään. Olen miettinyt Tens-laitetta. En tiedä juuri mitään ko. laitteesta, mutta jotkut ovat käyttäneet sitä supistuksiin juuri kotona ollessaan. Aion kysyä tästä seuraavalla neuvolakäynnillä. Toivon, että voisin käyttää vesiammetta avautumisvaiheessa. Jos amme ei ole käytettävissä, niin sitten kelpaa suihku. Ilokaasua en usko haluavani käyttää. Pelkään, että tulen siitä pahoinvoivaksi. Haluaisin kestää mahdollisimman pitkään ilman kivunlievitystä, mutta tarpeen tullen aion sellaista käyttää. Nämä kivunlievitys vaihtoehdot ovat minulle vielä epäselviä. Haluan koittaa pysyä jalkeilla mahdollisimman paljon avautumisvaiheen ja supistusten aikana. Olen lukenut, että seisoessa maan vetovoima tuo vauvaa luonnollisesti alaspäin ja vauvan on helppo päätyä luonnolliseen asentoon ulostuloon nähden.

Siinäpä oli alustava synnytyssuunnitelmani. Yhteenvetona voisi sanoa, että toivoisin kaiken menevän mahdollisimman luonnollisesti eikä synnytyksen etenemiseen tarvitsisi puuttua.

 
 
 
 
 
 


sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Viimeinen kolmannes

Viimeinen kolmannes starttasi eilen. Tuntuu taas ihan uskomattomalta saavuttaa tämäkin virstanpylväs. Olen raskaana 7.kuulla! 

Oltiin tässä välissä Italiassa lomailemassa. Tutussa paikassa, jossa taisin olla nyt neljättä kertaa. Hellettä piisasi, mutta jaksoin edelleen haikata ylös vuorille. Alastulo oli astetta kivuliaampaa sitten viime kerran. Minulla on aikoinaan ollut juoksijan polvi ja nyt kun painoa on tullut lisää, niin jyrkkää mäkeä alaspäin tullessa, alkoi polvet taas vihoittelemaan. Itseasiassa kipu oli aika paha ja lopulta minun piti kävellä polvet koukussa loppumatka. Seuaraavana yönä polvet vielä ilmoittelivat itsestään, mutta onneksi aamulla ne olivat taas normaalit.

Liikuin siis lähestulkoon normaaliin tapaan reissussa, kiipeilyä lukuunottamatta. Mies tosin osti minulle kokovartalovaljaat, joilla varmistin häntä. Itse en kiivennyt, vaikka olisin kyllä saattanut pari helppoa reittiä kiivetäkin, jos olisin ottanut tossut mukaan. Mitään vaikeita reittejä en menisi enää kiipeämään, vaikka tiedänkin erään henkilön, joka tyyliin lähti synnyttämään kiipeilyhallilta. Itsellä en usko, että pää kestäisi sitä jännitystä, kun Pikkuinen on mukana. Tai sitten minun pitäisi kiivetä reittiä, josta tiedän etten voi tippua.

Sain muuten aika paljon katseita mahoineni reissussa. Paikka, jossa olimme on aikalailla kiipeilyn mekka ja silti minua katsottiin pitkään reittien juurella. Eräänä aamuna kävin sporttikävelyllä rantabulevardilla ja eräs nainen katsoi menoani silmät pyöreinä, hyvä ettei kuvaa ottanut. Haikatessa ylös vuorelle, eräs italialainen näytti peukkua ja toivotti onnea "Auguri". Tätä kohtaamista lukuunottamattatta, minusta tuntui siltä, että urheilevaa odottajaa katsottiin kieroon. Kaikki tuijottajat eivät olleet italialaisia. En tiedä, miten muissa kulttuureissa sitten odottavat äidit käyttäytyvät. Joka tapauksessa, Suomessa en koe saavani lainkaan samanlaista huomiota urheillessani. 

Reissussa koin ensimmäiset hieman negatiivisemmat fiilikset raskauteen liittyen. Tunteet kestivät onneksi vain parisen päivää. Kyse oli kehonkuvan muuttuminen ja kesävaatteet. Kesävaatteet, joita yleensä käytän, lähinnä shortsit ja pari hametta, eivät mahtuneet päälle. Kroppani on muotoa päärynä ja jos lisään massaa, tulee se ekana reisiin ja peppuun. Ja vaikka farkkuhame päälle menikin, niin eihän sitä kiinni saanut. Kuuma sää yhdessä jokapäiväisen pizzan/pastan kanssa, jäätelöä unohtamatta, saivat kroppani keräämään nestettä. Kroppa, jonka iltaisin näin peilistä vaati hieman totuttelua. Edelleen toki näkee, että urheilen ja minulla on lihaksia, mutta siihen lihaksen päälle on tullut höttöä. 

Mutta kuten sanoin, menivät nuo ikävämmät tuntemukset ohitse ja urheillessa tunsin, kuinka nesteet lähtivät liikkeelle ja jalatkin selvästi hoikistuivat kun höttö lähti liikkeelle:)) Lopulta rannalla jo esittelin kroppaani ihan hyvässä mielin;) Siis kasvavaa vatsaani rakastan ihan hirveästi, mutta nuo muuttuvat reidet ja peppu! No, nyt on aika olla vähän "tukevampi". Kyllä sitä taas ehtii kiristelemään sitten kun on sen aika. Ja onpa sitten, mitä muokata:)