Niistä peloista

Miten voikaan olla, että kirjoitin eilen pitkästä aikaa ja mainitsin, kuinka hyvä olla mulla on, vaikka pelkojakin on, ja sit tänään töissä saan itkukohtauksen kun vauva on ollut niin vaisu. Viime yönä hereillä ollessani tunsin potkuja. Tänään aamupäivästä huomasin, että Pikkuinen on jotenkin vaisumpi kuin yleensä. Puolen päivän jälkeenkään en ollut rekisteröinyt kuin ehkä ihan muutaman muksauksen. Joka tapauksessa vähemmän kuin aikaisempina päivinä. Eikä vatsan heiluttelut tuntunut auttavan.

Nyt olen kotona ja olen juonut mehua, kuten ystäväni käski. Ja ollut hyvin tarkkaavainen. Ja kyllähän niitä muksauksia alkoi tuntumaan. Ne tosin tuntuvat vaimeampina. Yritän ajatella, että Pikkuinen on nyt jotenkin eri asennossa ja potkut kohdistuu eri kohtaan eri suunnasta. Tärkeintä kaiketi on, että tunnen liikkeitä?? Jos minua huomenna huolettaa enää yhtään, niin sitten otan yhteyttä neuvolaan. 

Note to self: tämä päivä (15.5) onkin ollut jo huomattavasti aktiivisempi. Vaikka sainkin ohjeistuksen, että virallista liikeseurantaa (10liikettä/tunti) ei näillä viikoilla vielä kannata tehdä, niin aamulla sain sen 10 liikettä alle kolmessa minuutissa. Myös koko aamupäivän oli aikamoista möyrintää masussa. Nyt kello 15.05 on hiljaista. Mutta eiköhän hän taas iltaa kohden heräile möyrimään.

Long time no post

Eipä ole tullut tänne kirjoiteltua pitkään aikaan. Mitään niin kovin ihmeellistä ei ole tapahtunut sitten viime kirjoituksen.

Pikkuinen on antanut merkkejä itsestään nyt useamman viikon ajan. Potkut ym. möyryämiset ovat voimistuneet viikko viikolta. Mieskin on päässyt tuntemaan parit potkusarjat. Välillä tosin tuntuu, että Pieni lakkaa liikkumasta heti, kun mies laskee käden mahalleni:)  Minullahan on istukka edessä ja kätilö sanoi rakenneultrassa, että todennäköisesti tunnen liikkeet sivuilla, mutta enimmäkseen olen tuntenut liikkeet suoraan edessä. Toki istukka varmasti vaimentaa potkuja jonkin verran.

Joka tapauksessa Pikkuisen liikkeet saavat murheet ja huolet unohtumaan hetkessä. 

Olo on todella hyvä edelleen. Mulla ei ole ollut juuri minkäänlaisia kipuja. Välillä hengästyn pelkästä puhumisesta, mutta sekään ei ole joka päiväistä. Voisin sanoa, että voin mitä mainioimmin.

Pelot sen sijaan valtaavat mielen edelleen aika ajoin. Eksyn välillä blogeihin, jotka käsittelevät kohtukuolemaa. Pelkään sitä eniten. Tiedän, että ei pitäisi lukea niitä, mutta en tiedä miksi silti teen niin? Taidan ottaa asian puheeksi seuraavan kerran neuvolassa. Pelottaa, että jossain vaiheessa en enää tunnekaan Pikkuisen liikkeitä. Edelleen tuntuu välillä uskomattomalta, että tämä kaikki on oikeasti tapahtumassa. Että mahassani kasvaa ihan oikea vauva<3 Se on jotain niin ihmeellistä. 

Rv 24+3