ONNELLINEN

Olen viimeksi tainnut olla näin onnellinen viime vuonna omissa häissä. Rakenneultrassa selvisi nimittäin, että kaikki on niin hyvin kun vaan tässä vaiheessa voi todeta olevan. Pikkuinen vastasi viikkoja (tai omiin laskuihin nähden oli muutaman päivän edellä) ja kaikki rakenteet olivat ok. Pikkuinen näytti meille kuinka notkea on viemällä jalat kasvojensa edestä suoraan pään yli pitäen samalla polvien takaa käsillä kiinni <3 Saimme tästä todistusaineistoakin  kuvan muodossa. Voi kuinka ihanaa jonain päivänä näyttää tuo kuva hänelle itselleen.

 

Päätimme ultrahetkellä selvittää sukupuolenkin. Näytti vahvasti siltä, että little PRINCE is on its way <3. Kyynelhanat aukesivat kun tämän kuulin ja mies kuulemma luuli, että olin pettynyt sukupuoleen:) Enhän minä tietenkään ollut pettynyt vaan niin kovin onnellinen. Jokin puuttuva pala loksahti kohdalleen siinä tilanteessa. Lähdimme kättäriltä molemmat hymyillen kuin Naantalin auringot!

 

Tiistain jälkeen olen tuntenut aivan suunnattoman suurta kiitollisuutta ja onnellisuutta. Sekä mieheni että minun mielestä raskaudesta tuli todella paljon konkreettisempi kun saimme kuulla, että kaikki on hyvin ja tiedämme pienen pojan olevan matkalla luoksemme. Tuntuu, että tällä hetkellä mikään ei harmita minua. Olen vain niin onnellinen.

Huomenna

Huomenna koittaa kauan odotettu päivä. RAKENNEULTRA. Uskomatonta, että se päivä on lopulta täällä. Toisaalta aika on mennyt nopeasti, mutta toisaalta tuntuu, että siitä plussatestistä on ikuisuus. Aivan kauheaa jos menettäisimme nyt tämän kaiken.

 

Huomenna saamme toivottavasti kuulla, että Pikkuisella on kaikki hyvin. Tai ettei hänessä ainakaan olisi mitään suurempaa "vikaa".

 

Tähän asti olemme olleet sitä mieltä, että pyydämme tiedon sukupuolesta kirjeeseen piilotettuna. Voisimme sitten halutessamme selvittää sen sieltä ennen synnytystä. Nyt olen alkanut ajatella, että pitäisikö se kuitenkin selvittää heti, jos vaan mahdollista. Se voisi mahdollisesti syventää yhteyttä Pikkuiseen. Tällä hetkellä en osaa ajatella häntä tyttönä tai poikana, minulla ei ole siitä minkäänlaista "oloa". Tiedän vaan, että joku siellä kohdussa asustelee ja sille välillä lauleskelen. Usein tulee siliteltyä mahaa, mutta en osaa oikein kuvitella Pikkuista minkäännäköiseksi. Voihan olla, että huominen ultra jo itsessään konkretisoi vauvan minulle (ja miehelle), vaikka emme ottaisikaan sukupuolesta vielä selvää. Saa nähdä.

Lisätty myöhemmin: Hui! katsoin Vau.fi sivustolta rv 20 tiedot ja siellä luki, että vauva on päästä peppuun 15cm ja koko pituus on 21,5cm. Otin viivoittimen käteen ja katsoin siitä nuo luvut. Tosi outoa, että se on jo niin iso. Jotenkin pelottavaakin. Siis, että jos jokin nyt menisi pahasti pieleen, niin...

Perhevalmennusta

Keskiviikkona meillä oli ensimmäinen perhevalmennus. Taidettiin molemmat jännittää sitä aika lailla. Mies jännitti sitä, että joutuu kertomaan kaikkien edessä omista fiiliksistään raskauteen liittyen ja minä jännitin sitä, että muut tulevat äidit ovat yltiöpositiivisia, helposti raskautuneita. 

Kummankaan ei olisi tarvinnut jännittää, koska nämä "kauhuskenaariot" eivät toteutuneet. Mies sai olla ihan omassa rauhassa:) vaikka yksi ryhmätyö tehtiinkin ja minunkin pitää todeta, että kaikki odottajat vaikuttivat mukavilta. Itse olin ryhmässä, jossa pohdittiin psyykkisiä muutoksia raskauden aikana ja monella tuli pelko esiin puheissa. 

Kaikenkaikkiaan ensimmäinen perhevalmennus oli niin mukava kokemus, että haluaisimme sittenkin osallistua kahteen seuraavaankin, vaikka aluksi minä ajattelin, että minä en ainakaan osallistu niihin. Kaivan sen tiedon jostain muualta. Mutta jos vaan työt antavat periksi, niin osallistumme valmennuksiin vielä. Vaikka tosiaan saman tiedon saisi varmasti kirjallisuudesta ja kavereilta. 

Ensi tiistaina olis sitten se kauan odotettu rakenneultra. Uskomatonta, että sekin päivä on ihan kohta nurkan takana. Muistan kun sain tiedon ultran ajankohdasta ja ajattelin, että siihen on niin pitkä aika, että jotain on pakko tapahtua sitä ennen. Jotain pahaa. Ei me voida päästä sinne asti. Nyt kuitenkin näyttäisi, että me päästään. Äsken viimeksi kuullut sydänäänet todistavat jälleen, että siellä on elämää vielä. Ja neuvolassa neuvolatäti sanoi Pikkuisen olevan todella aktiivinen, kun sydänäänien kuuntelusta ei meinannut tulla mitään.

En tiedä mistä olen kehitellyt ajatuksen, että kun Pikkuinen liikkuu paljon, se tarkoittaa, että   se olis terve eikä sillä varmaan ole suurempia vammoja. Tämä on siis ihan omassa päässä pähkitty. No, ens tiistaina toivottavasti selviää taas lisää.

Ai niin, me ollaan tällä hetkellä sitä mieltä, että ei selvitettäis sukupuolta etukäteen. Pyydetään tieto kuoressa ja halutessamme saamme tiedon sieltä. Toki jos tieto lävähtää ruudulle, niin ettei se jätä arvailujen varaan, niin ei se todellakaan haittaa. Mutta jotenkin se olis ihana ajatus pitää sukupuoli pimennossa aina synnytykseen asti. Koska kuka nyt joululahjojakaan avaa enne aattoa:)