Seuraamani blogistin Evan kirjoitus kirvoitti minutkin kirjoittamaan aiheesta. Eli siitä tapahtuuko kaikki (tässä tapauksessa km ja ku) tarkoituksesta vai ihan vaan huonon tuurin seurauksena?
Keskenmenon jälkeen ajattelin, että kyseisen lapsen ei ollut tarkoitus syntyä. Alkio ei ollut kehityskelpoinen. Ajattelin näin varmaan siksi, että se oli ns. "järkevä" selitys. Ja varmasti ihan oikea selitys. Äitini kertoi saaneensa myös keskenmenon ennen minua, esikoistaan. Ehkä minunkin mahdollinen seuraava raskaus onnistuisi. Pistetään tämä eka siis paskan tsäkän piikkiin.
Toisen raskauden epäonnistuessa järkiselityksiä ei enää löytynytkään niin helposti. Miten voi olla, että kaksi kertaa epäonnea peräkkäin? Olimmehan jo toivoneet lasta melkein 1 1/2 vuotta eli kyse ei ollut mistään hetken mielijohteesta. Muistan, että mies hoki sairaalassa tämän olevan todella huonoa tuuria. Itsekin ajattelin ensiksi niin.
En ole uskovainen enkä tiedä uskonko Jumalaan tai sen tapaiseen. Kuulun kirkkoon, käyn joulukirkossa ja jumalanpalvelukset (ne pakolliset, joissa olen käynyt) herättävät minussa tunteita. En kuitenkaan oikein tiedä mitä ajatella kohtalosta tai siitä tapahtuuko jokin tarkoituksesta vai ei?
Huomaan kyllä hokevani läheisille tarkoituksesta, kun kerron tämän vuoden tapahtumista. Että km ja ku tapahtuivat, koska niin kuului käydä. Niillä oli tarkoituksensa. Evan kirjoitus kuitenkin pisti minut miettimään tätä ihan kunnolla ja tajusin, että mikä h*****in tarkoitus tällä nyt olisi? Ainakaan vielä se ei ole minulle valjennut.
Olen kokenut lapsuudessani aika rankkoja asioita, mutta olen selvinnyt niistä voittajana. Työtä se on vaatinut enkä vieläkään (tuskin koskaan) ole täysin päässyt yli kaikesta. Elämä siis on potkinut minua päähän jo aikoinaan ja olen mielestäni osoittanut selviäväni hankalista asioista. Antaako elämä minulle näitä vastoinkäymisiä siksi, että OLEN niin vahva?
Ystäväni sanoi minulle, että muista "Ihmiselle ei anneta enempää kuin hän jaksaa kantaa". Miksi muille annetaan niin paljon kannettavaksi ja jotkut toiset eivät saa lastia kannettavaksi lainkaan? Odottaako heidän taakkansa vasta edessäpäin tai ovatko he sen jo kantaneet tietämättäni?
Tarkoitus oli herätellä ajatuksia ja täytyy sanoa, että itsellä heräsi ja paljon. En edelleenkään tiedä kumpi otsikon vaihtoehdoista on kyseessä. Onko tähän edes mitään selitystä?
Välillä tulee samanlaisia asioita pyöriteltyä mielessä. En usko jumalaan, en karmaan, en kohtaloon enkä mihinkään muuhunkaan "tarkoitukseen", joten sattuma jää vain jäljelle...
VastaaPoistaOmassa historiassani ei mitään todella rankkoja tapahtumia ole, mutta ei lapsuuteni sieltä turvatuimmasta ja onnellisimmasta päästä ollut, ja koen itsekin kokeneeni jo tarpeeksi vastoinkäymisiä. Kokemuksia on turha lähteä vertailemaan ja arvottamaan, mutta silti tutulta ajatus "Miksi muille annetaan niin paljon kannettavaksi ja jotkut toiset eivät saa lastia kannettavaksi lainkaan?" tuntuu.
Olen myös miettinyt kumpi sanonta pitää paikkaansa: "se mikä ei tapa, vahvistaa" vai "se mikä ei tapa, sattuu vitusti"...
Kiitos Emeli kommentistasi.
VastaaPoistaTuohon sinun viimeiseen kommenttiin, niin olisko tää hyvä: " se mikä ei tapa, sattuu vitusti, mutta lopulta vahvistaa" :)
Olen pohtinut samoja kysymyksiä tosi paljon. Mulla on kanssa todella rankka lapsuus/nuoruus taustalla ja lopulta vuosien jälkeen olen voittanut vaikeudet. Tuntuu, että tämä lapsettomuus on ihan liian raskas taakka tähän päälle ja näin pian edellisten vaikeuksien voittamisen jälkeen... :(.
VastaaPoistaOlen tullut siihen tulokseen, että sattumaa kaikki. Niin se vaan on, ettei nallekarkkeja jaeta tasaisesti. Eli kyllä jotkut vaan pääsee niin hemmetisti helpommalla. Luulen myös, että kyllä jotkut saa sitä taakkaa enemmän kuin jaksavat kantaa. Ei auta muun kuin koittaa jaksaa ja selviytyä.
Kovasti jaksamista ja voimia! Voin vain kuvitella ku ja km-kokemusten rankkuuden, enkä varmasti pääse kuvitelmissani lähellekään todellisia kokemuksia :(. Toivon todella, että teidän(kin) onni kääntyisi :)!
Ehkä vastoinkäymisten tarkoitus vasta selviää kuoleman hetkellä. Tai sitten maailma ja kohtalo ja tarkoitus ovat vain v****maisia...
VastaaPoistaMä en ainakaan tiedä, että miksi vaikka sitä on tullut paljon pohdittua.
Meillä on sun kanssa melko samanlainen historia, mulla ku 5/2013 ja keskenmeno 10/2013. Meille on annettu yhtä paljon surua kannettavaksi ja edelleen usein, hyvin usein tuntuu koko elämä niin epäreilulta kun ei tiedä mitä tulevaisuudessa on edessä. Kaikki ne tuntuvat saavan lapsia niin helposti keillä lähtökohdat on huonommat. Itsekkään en vaan voi ymmärtää tätä piinaa mikä meille on annettu. Ja ainoa mitä voi tehdä on vain toivoa ja yrittää ja pelätä taas uutta pettymystä. En vaan millään jaksa uskoa että nämä kaksi kertaa olisi huonoa tuuria, uskon että minä olen ainakin vasta matkani alussa. Ja yli vuosi on jo mennyt hukkaan. Paljon tsemppiä, tiedän tasan tarkkaan miltä susta tuntuu.
VastaaPoistaMä olen aina yrittänyt uskoa siihen, että kaikella on tarkoituksensa, kaikessa on myös hyvä puoli ja että lopulta kaikki kääntyy kyllä parhain päin. Mutta voin sanoa, että tässä vaiheessa tuohon kaikkeen uskominen alkaa jo käydä työstä...
VastaaPoistaOnpa kiva, että olette kommentoineet. Kiitos aes, Ellu, Harmaata Lunta ja Sunna!
VastaaPoistaOnhan tässä tosiaan saanut kokea vastoinkäymisiä elämän varrella ja nyt viimeisimpänä nämä epäonnistuneet raskaudet.
Silti, en voi olla ajattelematta, että voisivat asiat olla huonomminkin. Itseasiassa paljon huonommin. Tarinat kohtukuolemista ja kätkytkuolemista pistävät hiljaiseksi.
Joku teistä kirjoitti, että ikävät asiat tuppaavat kasaantumaan johonkin elämänvaiheeseen ja seuraavaksi koittaa hyvien hetkien suma. Sillain se taitaa itsellänikin olla.
Hassua, muistan viime uudenvuoden fiilikset kun mieheni kanssa kilisteltiin ja sanottiin, että tästä vuodesta (2013) tulee hyvä vuosi. Uskoimme molemmat hiljaisesti siihen, että vuoden vauvaa toivottuamme, nyt tulisi tapahtumaan. Ja tapahtuihin sitä. Heitän saman toiveen ensi vuodelle, mutta huomaan, että tällä kertaa en ole asiasta ihan niin varma.
Itse ajattelen, että se mikä ei tapa vahvistaa. Yritän myös ajatella että kaikella on tarkoituksensa, vaikka aina sitä tarkoitusta ei keksi millään. Itselläni on rankka lapsuus takana. Loppurutistus on vielä edessä kun keväällä saan asialle toivottavasti oikeutta.
PoistaOlemme mieheni kanssa yrittäneet lasta 10/12 lähtien. 9.11.13 tehtiin plussa testi. Olimme onneissamme. Pahoinvointi, rintojen arkuus ja se olo kun vain tietää että on raskaana tuli jo ennen plussausta. Onnea kesti pari viikkoa. Sitten alkoi vuoto. Hakeuduin lääkäriin. Ultrassa sanottiin että kohtu on tyhjentynyt itsestään hienosti. Suruhan siinä tuli. Yritimme ajatella että keskenmenolla oli tarkoituksensa. Se helpotti. Vajaa viikko keskenmenon jälkeen alkoi kovat alavatsakivut. Hakeuduin taas lääkäriin. Ultrassa selvisi että minulla onkin kohdunulkopuolinen raskaus. Tuska siis jatkuu. Nyt raskaushormoonin määrää kehossasi seurataan. Tänään se oli noussut torstaisesta. Maanantaina taas verikokeisiin.
Pahoittelut ano keskenmenostasi.
PoistaOnpa outoa, että eivät mitanneet raskaushormonia sinulta kun hakeuduit vuodon takia lääkäriin. Toivottavasti sinulla menee tuo mahdollinen kohdunulkoinen ohi ilman lääkkeitä tai leikkauksia.
Tsemppiä!
Minullakin takana tänä vuonna kaksi keskenmenoa 5/2013 ja 11/2013. Ensimmäisen jälkeen kierto meni sekaisin ja kolme kuukautta vuotelin vähän väliä. Kumpikin keskenmeno on todettu ultrassa, toisesta vasta toivun ja pelko kierron sekoittumisesta on taas läsnä. Minullekin lääkärit sanoivat, että kysymys on erittäin huonosta tuurista, silti ihan samoja kysymyksiä pyörittelen kuin sinäkin, miksi juuri meille? Olenko niin vahva, että minulle kaadetaan tällainen? Toisaalta, onko elämä ollut ennen tätä liian helppoa ja nyt pitää tasata? Onko tämä kosto jostain mitä olen tehnyt jne... Tällä hetkellä olo on lähinnä turta ja vähän helpottunutlin siitä, kun ei ole raskaana niin ei tarvitse pelätä koska se keskenmeno taas tulee tai onko tänään oireita vai ei. Voisitko muuten vinkata tuosta vyöhyketerapia paikasta, itsellä sellainen harkinnassa, kun tuo kierto viime km: stä meni niin sekaisin. Ensi vuosi on muuten taatusti parempi. Tähän kun on mahtunut ihan liian monta kuolemaa ja keskenmenoa. Kaikkea hyvää sulle ensi vuoteen, jään seuraamaan blogiasi.
VastaaPoista