Kolme päivää sitten tehdyn viimeisen liuskatestin mukaanolen siis raskaana edelleen. Vaikka eihän se siis näyttäiskään vielä vaikka olis mennytkin kesken. Tänään meinasin käydä vielä ostamassa digin, jotta näkisin toivotun 3+ tuloksen. Mutta sitten järkeilin, että entä sitten? Jos testi näyttäisi oikein, en siltikään voisi olla murehtimatta ja jos se ei näyttäisi oikein, sitten vasta olisinkin huolissani. Eli parempi vaan elää siinä uskossa, että kaikki on hyvin.
Niin, onko? Sitä en tiedä. Tunne siitä, onko tuolla kohdussa elämää ja meneekö kaikki tällä kertaa hyvin, vaihtelee vähintään päivittäin. Yritän olla ajattelematta sitä, mutta aika mahdotontahan se on. Odotan vain, että aikaa kuluu ja loppiaisen jälkeinen tiistai tulee. Silloin pääsen kättärille ultraan. Käyn tuota tulevaa hetkeä mielessäni läpi. Kuinka käyttäydyn jos lääkäri sanoo ettei kohdussa ole mitään? Entä pystynkö iloitsemaan jos kaikki onkin hyvin? Tiedän, että minun pitää varautua näihin molempiin vaihtoehtoihin. Vaikka kaikki olisikin hyvin, siis, että kohdussa todellakin olisi pieni ihmisen alku, ei se olisi vasta kuin toinen askel tällä pitkällä tiellä.
Toivon siis, että 7.1 kuulen positiivisia uutisia. Että pieni on pesiytynyt oikeaan paikkaan ja vastaa viikkoja täysin, mielellään enemmän kuin olen laskenut.
Luulen, että pidän radiohiljaisuutta tuohon ultraan asti, ellei mitään merkittävää tapahdu ennen sitä. Nyt yritän elää päivä kerrallaan ja olla murehtimatta liikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti