sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Synnytyskertomus vol. 2

Sairaalaan kirjauduttuamme, menimme tutkimushuoneeseen. Siellä minut laitettiin käyrille ja supistuksia sekä vauvan sykettä seurattiin noin tunnin ajan. Sen jälkeen kätilö teki sisätutkimuksen, jonka aikana aivan järkyttävä limaklöntti holahti pöydälle ja taisi sieltä tulla hieman lapsivettäkin. Kätilö totesi minun olevan 4cm auki ja tuntevan vauvan pään hiuksineen. Minulta oli siis kaiketi mennyt lapsivedet minun huomaamatta jossain vaiheessa! En vaan voi ymmärtää, että miten ne voi mennä huomaamatta, kun olen ymmärtänyt, että sitä tulee paljon. Kaiketi sitä on lorahdellut vähitellen.

Synnytys oli siis käynnissä ja siirryimme synnytyshuoneeseen. Onneksemme pääsimme ammehuoneeseen. Menin ammeeseen jo täyttövaiheessa, koska virtaava vesi tuntui helpottavan tosi paljon. Siinä vaiheessa olin luopunut TNS-laitteesta enkä käyttänytkään sitä enää sen jälkeen. Mies sai välillä äyskäröidä vettä pois, että sitä voitiin valuuttaa päälleni lisää. Kaksi tuntia viihdyin kaiken kaikkiaan ammeessa. Vesi olisi saanut olla lämpimämpää, mutta veden lämpötila ei saanut nousta yli 37 asteen.

Kätilö kävi välillä tsekkaamassa tilanteen silloin tällöin ja parina kertana kyselin, että kannattaisko ottaa epiduraali. No, eihän sitä kukaan muu voi tietää:) Skippasin epiduraalin toistaiseksi. Lopulta kun olin jumiutunut viimeisen tunnin ajaksi konttausasentoon ammeeseen ja supistukset voimistuivat, sanoin miehelle, että nyt pyydä äkkiä mulle epiduraali ennenkuin muutan taas mieleni :)

Tämä kohta, kun minun piti nousta ammeesta ja siirtyä pukemaan sairaalakaapu päälleni,
oli synnytyksen kauhein. Supistukset sattuivat paljon tässä vaiheessa ja jossain vaiheessa makasin lattialla roikkuen miehen jaloissa. Taistelin itseni hoitopöydälle ja sain ilokaasun käyttöön. Ennakko-odotuksista huolimatta minulle ei tullut pahaolo kaasun hengittelystä. Hengitystekniikka vaan oli ensin hieman hakusessa, mutta kun se saatiin kuntoon, niin kyllä ilokaasusta jotain iloa oli siihen asti, kun epiduraali alkoi vaikuttamaan. Epiduraalin laitto ei muuten sattunut yhtään, vaikka jännitinkin sitä. Epiduraalia laitettaessa olin 6 cm auki.

En muista kauanko siinä meni, kun epiduraali alkoi vaikuttamaan, mutta kun näin kävi, tunsin olevani taivaassa! Supistuskivut olivat poissa, mutta silti synnytys eteni. Minulle annettiin samalla myös oksitosiinia. Tässä vaiheessa olisi ehkä ollut hyvä levätä, mutta minulle ei vaan tullut uni silmään. Mies taisi ottaa tirsat huoneen toisessa sängyssä. 

Pikkuhiljaa ehkä n. parin tunnin päästä supistuskivut alkoivat vähitellen palata. Kun kätilö tuli käymään huoneessa, kysyin milloin olisi mahdollista saada lisää epiduraalia. Kätilö teki sisätutkimuksen ja sanoi ettei sitä enää annettaisiin, koska olin jo 9cm auki. Hän tosin sanoi, että kyllä tässä vielä menee tovi ennen kuin ollaan ponnistusvaiheessa. Tuo tovi kuitenkin saapui nopeammin kuin osasin odottaa. Minulla alkoi todella olla sellainen olo, että kova kakka on tulossa ja minun täytyy ponnistaa. Mies kutsui kätilön (ei meidän oma) paikalle, joka sanoi minun olevan täysin auki eli nyt todellakin saisin ponnistaa. 

Kaikki tapahtui niin nopeasti, että jäin siihen sänkyyn sivuttain ja koukistin päälimmäisen jalan pitäen siitä itse kiinni. Tässä asennossa lopulta synnytin pojan. Ponnistusvaihe kesti 25 minuuttia eikä minulle tullut kuin pieni repeämä jonnekin virtsarakon viereen. Väliliha säilyi ehjänä. Kätilö oli aivan ihana. Hän kannusti minua todella paljon ja piti lämpimiä pyyhkeitä? välilihalla ettei se repeäisi ja ettei kipu olisi niin kova. Loppuvaiheessa hän antoi hyvin tarkkaan ohjeita, miten pitkään ponnistaa ja milloin lopettaa. 

Klo 11.25 poika ihana vaaleatukkainen poika annettiin rinnalleni ja tuo hetki oli aivan uskomaton. 9 pisteen poika oli täydellinen ja aivan puhdas. Kaikki sormet ja varpaat tallella ja niin kaunis. Minun itkuvirrestä ei meinannut tulla loppua millään. Olin niin onnellinen ja helpottunut, että vihdoin hän oli siinä. 49 cm ja 3042g täyttä kultaa!

Istukka tuli hyvin ulos hetken päästä ja pieni repeämä sai tikin. 

Kun sairaalassa kysyttiin arvosanaa synnytykselle, annoin sille 9. Melkeinpä olisin voinut antaa 10, mutta himmailin pikkuisen:) Synnytys eteni koko ajan ja epiduraali laitettiin juuri oikeassa kohtaa. Samoin epiduraalin vaikutus loppui juuri hyvin, kun aloin tuntea ponnistamisen tarvetta. Itse ponnistusvaihe ei ollut lainkaan kauhea. Kyllä ne supistukset olivat kivuliaampia. Mulla muuten katkesi siinä ponnistusvaiheessa verisuonia silmissä ja kasvoissa. Kasvot olivat aika hurjan näköiset kun siellä täällä oli pieniä verenpurkaumia. Onneksi ne paranivat parissa päivässä.

Synnytin maanantaina ja keskiviikkona kotiuduttiin. Ja se se vasta oli ihmeellistä. Tuoda tuo pieni ihme lopulta kotiin. Taas itkettiin.

  

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti