perjantai 4. huhtikuuta 2014

Perhevalmennusta

Keskiviikkona meillä oli ensimmäinen perhevalmennus. Taidettiin molemmat jännittää sitä aika lailla. Mies jännitti sitä, että joutuu kertomaan kaikkien edessä omista fiiliksistään raskauteen liittyen ja minä jännitin sitä, että muut tulevat äidit ovat yltiöpositiivisia, helposti raskautuneita. 

Kummankaan ei olisi tarvinnut jännittää, koska nämä "kauhuskenaariot" eivät toteutuneet. Mies sai olla ihan omassa rauhassa:) vaikka yksi ryhmätyö tehtiinkin ja minunkin pitää todeta, että kaikki odottajat vaikuttivat mukavilta. Itse olin ryhmässä, jossa pohdittiin psyykkisiä muutoksia raskauden aikana ja monella tuli pelko esiin puheissa. 

Kaikenkaikkiaan ensimmäinen perhevalmennus oli niin mukava kokemus, että haluaisimme sittenkin osallistua kahteen seuraavaankin, vaikka aluksi minä ajattelin, että minä en ainakaan osallistu niihin. Kaivan sen tiedon jostain muualta. Mutta jos vaan työt antavat periksi, niin osallistumme valmennuksiin vielä. Vaikka tosiaan saman tiedon saisi varmasti kirjallisuudesta ja kavereilta. 

Ensi tiistaina olis sitten se kauan odotettu rakenneultra. Uskomatonta, että sekin päivä on ihan kohta nurkan takana. Muistan kun sain tiedon ultran ajankohdasta ja ajattelin, että siihen on niin pitkä aika, että jotain on pakko tapahtua sitä ennen. Jotain pahaa. Ei me voida päästä sinne asti. Nyt kuitenkin näyttäisi, että me päästään. Äsken viimeksi kuullut sydänäänet todistavat jälleen, että siellä on elämää vielä. Ja neuvolassa neuvolatäti sanoi Pikkuisen olevan todella aktiivinen, kun sydänäänien kuuntelusta ei meinannut tulla mitään.

En tiedä mistä olen kehitellyt ajatuksen, että kun Pikkuinen liikkuu paljon, se tarkoittaa, että   se olis terve eikä sillä varmaan ole suurempia vammoja. Tämä on siis ihan omassa päässä pähkitty. No, ens tiistaina toivottavasti selviää taas lisää.

Ai niin, me ollaan tällä hetkellä sitä mieltä, että ei selvitettäis sukupuolta etukäteen. Pyydetään tieto kuoressa ja halutessamme saamme tiedon sieltä. Toki jos tieto lävähtää ruudulle, niin ettei se jätä arvailujen varaan, niin ei se todellakaan haittaa. Mutta jotenkin se olis ihana ajatus pitää sukupuoli pimennossa aina synnytykseen asti. Koska kuka nyt joululahjojakaan avaa enne aattoa:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti