Se on Pikkuisen, tasaisen vauhdikkaasti jumputtavan sydämen sykkeen ääni kertoen, että hän todellakin on edelleen matkalla luoksemme <3
Nyt olemme vähintään kaksi viikkoa yli sen rajan, jolloin viime kevään raskaus lakkasi etenemästä. Onneksi hankin aikoinaan kotidopplerin. Epätoivon vallitessa voimme kuunnella Pikkuisen sydämen sykettä ja ainakin hetkeksi unohtaa huolet. Ihanaa, kun mieskin kuulee sykkeen. Jospa hänkin uskaltautuisi nyt uskoa tähän hieman enemmän.
Olo on edelleen hyvä. Kertaakaan en ole oksentanut. Turvotuskin on vähentynyt huomattavasti. Tänään erotan pitkästa aikaa vatsalihakseni:) Onneksi kuulemme sydänäänet, koska muuten en uskoisi, että raskaana olen. Ainoastaan tissit sen paljastavat. Olenkin ajatellut, että ehkä minulle suodaan vähempioireinen raskaus, kun viime vuosi oli yhtä kärsimystä.
Tänään alkoi viikko 11 eli rv10+0 menossa. Nt-ultraan tuli kutsu 13.2. Täytyy yrittää siirtää aikaa, koska mies ei pääse tuona päivänä mukaan. 8.4 olisi sitten rakenneultra. On niin outoa (ja ihanaa), että minun nimelläni lähetetään tuollaisia lappuja. Ei sitä vaan voi edelleenkään käsittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti