Keskenmeno

Helmikuun lopulla tein sen. Positiivisen raskaustestin. Toivotun sellaisen. Aamuyöstä heräsin pissalle ja päätin tehdä digitaalisen testin. RASKAANA 2-3! Eipä siinä enää nukuttu sinä yönä. Mies ei ollut kotona vaan töissä. Yritin soittaa hänelle, mutta en saanut vastausta.

Työpäivä meni tietenkin kaikkea muuta kuin työasioita miettiessä. En enää muista varasinko heti jo neuvolan. Muistan kuitenkin, että oli ihmeellistä sanoa se ääneen neuvolatädille. Mies ei tietänyt vieläkään, koska olin päättänyt kuitenkin kertoa asian kasvotusten. Toki hän oli jo soittanut minulle takaisin aikaisempaan puheluuni, mutta sönkötin jonkin valkoisen valheen siihen :)

Illalla sen sitten kerroin ja reaktio oli odotetunlainen. Olimmehan jo yrittäneet lasta pidemmän aikaa. Tästä se alkaisi.

 

Neuvola-aika tuli melko aikaisessa vaiheessa neuvolan työntekijöiden lomien takia. Oli outoa istua siellä ja keskustella odottavan äidin ravitsemuksesta ja muusta asiaan liittyvästä.

Varasin meille varhaisultran viikolle 7+. Voi kuinka jännittävää se oli. Pelko siitä, että kohdussa ei olisikaan mitään tai se jokin olisi väärässä paikassa, oli suurta. Alkio kuitenkin löytyi kohdusta ja sydämen sykekin havaittiin näytöltä. Alkion koko kuitenkin oli neljä päivää pienempi kuin omien laskujen mukaan. Tämä laittoi ensimmäisenä hälytyskelloni soimaan. Kätilö kuitenkin oli sitä mieltä, että kaikki on hyvin. Varattiin kontrolliuktra viikon päähän.

 

Viikko vierähti ja taas jännitettiin miehen kanssa ultrahuoneessa. Alkio oli kasvanut viikossa juuri sen verran kuin pitikin. Silti mietin edelleen sitä kokoa suhteessa siihen milloin pikkuinen oli laitettu alulle. Minä nimittäin tiesin varsin hyvin milloin se oli tapahtunut, koska olin helmikuussa ollut työmatkalla. Ja koska yritystä oli jo siinä vaiheessa jonkin verran takana, olin merkannut yhdynnät kalenteriin (tähän ehkä palaan vielä myöhemmin).

 

Raskaus eteni ja kesälomat päätettiin sijoittaa eri kohtaan. Koska laskettu aika olisi marraskuun alussa, ei kesälomaa kannattaisi pitää vasta syyskuussa kun ei tiedä voisiko enää lentää. Se siis siirrettiin aikaisemmaksi. Mietimme mahdollisia nimiä uudelle tulokkaalle ja haaveiltiin muutenkin tulevasta muutoksesta. Tilasin kotidoppelerin, jota ei tosin ehditty tosissaan käyttämään. Tai harjoittelinhan minä toki ja olin jotain kuulevinaankin, mutta siinä vaiheessa se ei enää olisi ollut mahdollista.

 

Torstaina 11.4 rv 10+4 alkoi menkkamaiset kivut puolen päivän aikaan. Kipujen myötä myös vuoto. Tiesin mistä on kyse. Soitin varhaisultrapaikkaan ja siellä kuulin sen ensimmäisen kerran toisen sanomana "Taitaa olla keskenmeno nyt kyseessä". Hän ei ehtinyt ottaa minua vastaan. Halusin kuitenkin asialle vahvistuksen ja lähdin yksityiselle vastaanotolle miehen kanssa.

 

Ihana mieslääkäri otti meidät vastaan ja totesi alkion/sikiön kuolleen pari-kolme viikkoa aikaisemmin. Kyseessä oli spontaani keskenmeno eli kohtu tyhjenee itsestään. Ihanan lääkäristä teki se, että hän oli samalla kun hän sanoi suoraan kuinka asia on, niin hän puhui meille hyvin lohduttavasti ja rohkaisevasti. Hänen tapaaminen oli ratkaisevaa keskenmenosta toipumisen kannalta. Kiitimmekin häntä jälkikäteen.

 

Palattuamme kotiin vastaanotolta itkimme kummatkin, mies ja minä. Yli seitsemän vuoden yhdessäolon jälkeen näin ensimmäistä kertaa mieheni itkevän. Sitäkään en unohda koskaan.