Synnytyskertomus vol. 2

Sairaalaan kirjauduttuamme, menimme tutkimushuoneeseen. Siellä minut laitettiin käyrille ja supistuksia sekä vauvan sykettä seurattiin noin tunnin ajan. Sen jälkeen kätilö teki sisätutkimuksen, jonka aikana aivan järkyttävä limaklöntti holahti pöydälle ja taisi sieltä tulla hieman lapsivettäkin. Kätilö totesi minun olevan 4cm auki ja tuntevan vauvan pään hiuksineen. Minulta oli siis kaiketi mennyt lapsivedet minun huomaamatta jossain vaiheessa! En vaan voi ymmärtää, että miten ne voi mennä huomaamatta, kun olen ymmärtänyt, että sitä tulee paljon. Kaiketi sitä on lorahdellut vähitellen.

Synnytys oli siis käynnissä ja siirryimme synnytyshuoneeseen. Onneksemme pääsimme ammehuoneeseen. Menin ammeeseen jo täyttövaiheessa, koska virtaava vesi tuntui helpottavan tosi paljon. Siinä vaiheessa olin luopunut TNS-laitteesta enkä käyttänytkään sitä enää sen jälkeen. Mies sai välillä äyskäröidä vettä pois, että sitä voitiin valuuttaa päälleni lisää. Kaksi tuntia viihdyin kaiken kaikkiaan ammeessa. Vesi olisi saanut olla lämpimämpää, mutta veden lämpötila ei saanut nousta yli 37 asteen.

Kätilö kävi välillä tsekkaamassa tilanteen silloin tällöin ja parina kertana kyselin, että kannattaisko ottaa epiduraali. No, eihän sitä kukaan muu voi tietää:) Skippasin epiduraalin toistaiseksi. Lopulta kun olin jumiutunut viimeisen tunnin ajaksi konttausasentoon ammeeseen ja supistukset voimistuivat, sanoin miehelle, että nyt pyydä äkkiä mulle epiduraali ennenkuin muutan taas mieleni :)

Tämä kohta, kun minun piti nousta ammeesta ja siirtyä pukemaan sairaalakaapu päälleni,
oli synnytyksen kauhein. Supistukset sattuivat paljon tässä vaiheessa ja jossain vaiheessa makasin lattialla roikkuen miehen jaloissa. Taistelin itseni hoitopöydälle ja sain ilokaasun käyttöön. Ennakko-odotuksista huolimatta minulle ei tullut pahaolo kaasun hengittelystä. Hengitystekniikka vaan oli ensin hieman hakusessa, mutta kun se saatiin kuntoon, niin kyllä ilokaasusta jotain iloa oli siihen asti, kun epiduraali alkoi vaikuttamaan. Epiduraalin laitto ei muuten sattunut yhtään, vaikka jännitinkin sitä. Epiduraalia laitettaessa olin 6 cm auki.

En muista kauanko siinä meni, kun epiduraali alkoi vaikuttamaan, mutta kun näin kävi, tunsin olevani taivaassa! Supistuskivut olivat poissa, mutta silti synnytys eteni. Minulle annettiin samalla myös oksitosiinia. Tässä vaiheessa olisi ehkä ollut hyvä levätä, mutta minulle ei vaan tullut uni silmään. Mies taisi ottaa tirsat huoneen toisessa sängyssä. 

Pikkuhiljaa ehkä n. parin tunnin päästä supistuskivut alkoivat vähitellen palata. Kun kätilö tuli käymään huoneessa, kysyin milloin olisi mahdollista saada lisää epiduraalia. Kätilö teki sisätutkimuksen ja sanoi ettei sitä enää annettaisiin, koska olin jo 9cm auki. Hän tosin sanoi, että kyllä tässä vielä menee tovi ennen kuin ollaan ponnistusvaiheessa. Tuo tovi kuitenkin saapui nopeammin kuin osasin odottaa. Minulla alkoi todella olla sellainen olo, että kova kakka on tulossa ja minun täytyy ponnistaa. Mies kutsui kätilön (ei meidän oma) paikalle, joka sanoi minun olevan täysin auki eli nyt todellakin saisin ponnistaa. 

Kaikki tapahtui niin nopeasti, että jäin siihen sänkyyn sivuttain ja koukistin päälimmäisen jalan pitäen siitä itse kiinni. Tässä asennossa lopulta synnytin pojan. Ponnistusvaihe kesti 25 minuuttia eikä minulle tullut kuin pieni repeämä jonnekin virtsarakon viereen. Väliliha säilyi ehjänä. Kätilö oli aivan ihana. Hän kannusti minua todella paljon ja piti lämpimiä pyyhkeitä? välilihalla ettei se repeäisi ja ettei kipu olisi niin kova. Loppuvaiheessa hän antoi hyvin tarkkaan ohjeita, miten pitkään ponnistaa ja milloin lopettaa. 

Klo 11.25 poika ihana vaaleatukkainen poika annettiin rinnalleni ja tuo hetki oli aivan uskomaton. 9 pisteen poika oli täydellinen ja aivan puhdas. Kaikki sormet ja varpaat tallella ja niin kaunis. Minun itkuvirrestä ei meinannut tulla loppua millään. Olin niin onnellinen ja helpottunut, että vihdoin hän oli siinä. 49 cm ja 3042g täyttä kultaa!

Istukka tuli hyvin ulos hetken päästä ja pieni repeämä sai tikin. 

Kun sairaalassa kysyttiin arvosanaa synnytykselle, annoin sille 9. Melkeinpä olisin voinut antaa 10, mutta himmailin pikkuisen:) Synnytys eteni koko ajan ja epiduraali laitettiin juuri oikeassa kohtaa. Samoin epiduraalin vaikutus loppui juuri hyvin, kun aloin tuntea ponnistamisen tarvetta. Itse ponnistusvaihe ei ollut lainkaan kauhea. Kyllä ne supistukset olivat kivuliaampia. Mulla muuten katkesi siinä ponnistusvaiheessa verisuonia silmissä ja kasvoissa. Kasvot olivat aika hurjan näköiset kun siellä täällä oli pieniä verenpurkaumia. Onneksi ne paranivat parissa päivässä.

Synnytin maanantaina ja keskiviikkona kotiuduttiin. Ja se se vasta oli ihmeellistä. Tuoda tuo pieni ihme lopulta kotiin. Taas itkettiin.

  

 

Synnytyskertomus vol. 1

Perjantaina 29.8 oli siis laskettuaika. Kuten tiedämme, poika ei päättänyt tulla vielä silloin. Edellisenä päivänä olin käynyt vyöhyketerapiassa, jonka tarkoituksena oli mahdollisesti käynnistellä synnytystä. Pari tuttua olivat suositelleet sitä. Hoito oli rentouttava ja varasinkin uuden ajan seuraavalle maanantaille. En kuitenkaan ehtinyt sinne, kun poika syntyi maanantaina.  En tiedä olisiko poika syntynyt tuona maanantaina ilman vyöhyketerapiakäyntiä, vaikea sanoa.

Perjantaina eli laskettuna päivänä minulle iski aivan kauhea päänsärky puolen päivän aikaan. En ollut syönyt koko raskauden aikana särkylääkettä, mutta siihen kipuun otin lääkettä. Lisäksi menin hierojalle, joka hieroi hartiat, niskan ja pään. Nämä yhdessä laukaisivat päänsäryn. Mutta mitään muuta ns. poikkeavaa en tuntenut. Ja samoilla fiiliksillä mentiin lauantai.

Sunnuntai olikin aivan erilainen päivä. Olin käynyt koko raskausajan kävelylenkeillä ja ehkä viimeiselle kolmannekselle olin muodostanut rutiiniksi kävellä vaihdellen kahta eri 6 km:n lenkkiä. Sunnuntaina lähdin jälleen siinä puolen päivän aikaan kävelylle ja silloin aloin aavistamaan, että jotain voisi tapahtua piakkoin. Lenkki kesti noin tunnin ja sen aikana minulle tuli ainakin kymmenen voimakkaampaa supistusta. Parin kohdalla piti hidastaa vauhtia. Minullahan ei ollut aikaisemmin ollut muutakuin viatonta vatsan kovettumista, mutta nämä olivat erilaisia. 

Tulin kotiin ja supistuksia tuli ja meni. Ne eivät olleet niin kivuliaita, ettenkö olisi voinut toimia. Ne vaan olivat erilaisia. Lähdimme ostoksille ja ulos syömään miehen kanssa. Supistuksia tuli koko ajan ja mielestäni melko tiuhaan. Mieskin sanoi, että pitääkö niitä tulla noin tiuhaan.

Illalla kymmenen aikaan istuessani sohvalla, jotain holahti pöksyihin. Onneksi olin jo laittanut pyyhkeen alleni. Kirkasta nestettä tuli noin pari desiä yhdessä hieman verisen liman kanssa. Ajattelin sen olevan limatulppa. Nestettä tuli siis niin vähän, että odotin mahdollisen tulvan alkavan pian. Mutta ei. Siitä eteenpäin se oli ainoastaan sitä limaista vuotoa.

Soitin kättärille ja kerroin asiasta. He pyysivät laittamaan suojan pöksyihin ja katsomaan kastuuko se. Jos kastuu, niin silloin tiedetään, että lapsivettä tihkuu. Side ei kuitenkaan kastunut muusta kuin limasta, joten jäimme odottamaan. Kehoittivat kättäriltä minua nukkumaan yö hyvin, ja tulemaan aamulla yhdeksältä jos side on kastunut lapsivedestä. Tässä vaiheessa elättelin vielä toiveita hyvin nukutusta yöstä. Mutta väärässä olin. 

Supistukset olivat siitä eteenpäin voimakkaita ja niiden väli oli niin lyhyt, että en ehtinyt nukahtaa. Jäin olohuoneeseen sohvalle "nukkumaan" etten häiritsisi miehen unia. Olin ottanut TNS-laitteen käyttöön jo joskus alkuillasta ja kyllä se tuntui auttavan supistuksiin. Toinen mikä selvästi auttoi kipuihin oli virtaava lämmin vesi. Kävinkin suihkussa yöllä pariin otteeseen. Kahden aikaan yöllä kun jouduin jo menemään maahan nelinkontin supistuksen aikana, soitin kättärille. He antoivat luvan tulla ja niin kello 3.05 me kirjauduimme sairaalaan. 

Maanantaina 1.9 klo 11.25 syntyi rakas poikamme, joka on täydellinen. Ja niin rakas. Kaikki voimme hyvin ja olemme jo kotiutuneet.

Palaan synnytyskertomukseen myöhemmin. Se sujui erinomaisesti.

Tj 0!

Tänään on siis laskettuaika! 

Supistuksia ei ole. Limatulppaa en ole havainnut. Naama on ihan suht normaalin näköinen. Mutta, mikä tänään on erilailla, niin olen nyt puolesta päivästä lähtien kärsinyt aivan järkyttävästä päänsärystä. Olen viimeksi syönyt särkylääkettä kohdunulkopuolisesn raskauden yhteydessä (viime vuoden syyskuussa) ja tänään jouduin turvautumaan särkylääkkeeseen. Senkin otin vasta kun olin käynyt hierotuttamassa selän ja hartiat siinä toivossa, että särky johtuisi jumeista. Olinhan minä jumissa, mutta nappasin kuitenkin myös särkylääkkeen.

Nyt olen istunut tuolilla jonkin aikaa ja päässä jyskyttää vieläkin. Kipu on tosin ehkä hieman hellittämään päin. Kunpa tämä olisi jotenkin lähestyvään synnytykseen liittyvää. En vaan usko, että kroppa lähtisi erittämään synnytyksen käynnistymiseen tarvittavaa oksitosiinia, jos päänsärky on näin kovaa.

Jäämme siis odottamaan iltaa ja yötä mielenkiinnolla. Toivoisin niin kovasti synnytyksen alkavan tämän viikonlopun aikana.

Olen valmis!

Olen seurannut youtubesta Plus1Please nimistä vlogia. Kyseessä on amerikkalainen nainen, joka on myös käynyt läpi keskenmenon ja kohdunulkopuolisen raskauden. Tällä hetkellä hän odottaa toista lastaan, mutta olen lähinnä seurannut hänen matkaansa ensimmäisen raskauden kohdalla.

Tänä aamuna katsoin hänen synnytyskertomuksensa ja sain siitä hirveästi voimaa. Kyyneliltäkään en säästynyt. Hänen tarinansa on niin paljon samanlainen kuin omani, että pystyin hyvin kuvittelemaan, miltä hänestä on tuntunut, kun kaiken sen jälkeen, he saavat nähdä, että vauva on täydellinen ja terve. 

En malta odottaa, että pääsen tositoimiin ja saamme nähdä tämän kauan odotetun rakkaan! Tänään on 9 päivää laskettuun aikaan. Mitään tuntemuksia ei ole, mutta eipä niitä välttämättä tulekaan, kun vasta h-hetkellä. Joka tapuksessa, minä olen valmis synnyttämään!

Pitkästä aikaa

Päivitelläänpä kuulumisia pitkästä aikaa. Viimeksi odottelin käyntiä pelkopolille, joten siitä ensin muutama sananen. Mietin vielä saman päivän aamuna, että pitäisikö perua käynti. Täytyy sanoa, että olis pitänyt kuunnella omaa intuitiota. Käynti oli nimittäin hyödytön.    Toki sain kuulla kuinka synnytys etenee ja mitä kivunlievityksiä on, mutta kun nämä aiheet eivät minua ole mietityttäneet alun alkaenkaan, niin jo puolen tunnin jälkeen vilkuilin kelloa ja mietin, että voisinko jo poistua. Kätilö ei tuntunut ymmärtävän, miksi olen siellä. Kiltisti hän vastasi kysymyksiini napanuoran kuristumiseen, vasta-aineisiin ja streptokokkiin liittyen, mikä oli hyvä. Hän ei ultrannut tai kuunnellut sydänääniä. No, sydänääniä voin halutessani kuunnella kotonakin dopplerilla. 

Käynnin jälkeen olin toki entistäkin valmiimpi synnytykseen. Ja olen yrittänyt ajatella, että kaikki menee hyvin. Enhän kai voikaan muuta. 

Viime viikolla oli raskauteni toinen lääkärineuvola. Silloin oli rv35+6. Lääkäri totesi vauvan olevan raivotarjonnassa ja yllättävän laskeutunut jo. Ei kuitenkaan kiinnittynyt. Hän sanoi uskovansa vauvan syntyvän viimeistään laskettuna päivänä. Itse en jaksa uskoa, että hän tulisi ennen aikojaan, kun ei mitään tuntemuksiakaan ole ollut. No, hienoa oli kuulla, että vauva oli raivotarjonnassa ja valmistelee tuloaan:)

Useat ihmiset kommentoivat vatsani olevan pieni. En olisi uskonut sen ärsyttävän minua. Mutta nyt se on saanut minut huolestumaan. Joo, huolestun tämän raskauden kohdalla näköjään milloin mistäkin. Sf-mitta on ollut koko ajan hieman keskikäyrän alapuolella, mutta kasvanut kuitenkin, mikä on kai lopulta se, mikä ratkaisee. Lääkäri totesi vatsan olevan keskivertoa pienempi, mutta ei huolestunut siitä. Ei kai minunkaan sitten pitäisi. Mies sanoo  pienuuden johtuvan siitä, että vatsalihakseni ovat niin hyvässä kunnossa, että ne estävät kasvua. Enpä tiedä:) Lääkäri sanoi, että syitä on monia mm. lapsiveden määrä, kohdun asento ja rasvakudoksen määrä. Harmittaa kun en tajunnut kysyä tuosta lapsiveden määrästä. Kun mitä jos sitä on liian vähän?? Taisin kyllä kysyä, että pitääkö tässä nyt huolestua ja hän sanoi, että ei. Eli kai kaikki on silti hyvin. 

Tänä aamuna herätessäni vatsa vaikutti aikaisempaa pienemmältä. En tiedä, onko se nyt laskeutunut vai mitä, mutta erilaiselta se näyttää. Aamulla tuli jopa hetken sellainen tunne etten edes olisi raskaana. Se oli outo tunne. Onneksi vauva liikkuu ja ilmoittelee siten olemassa olostaan:) Ehkä maha tosiaan on nyt laskeutunut. Jännää!

Jaksan edelleen käydä pitkillä kävelylenkeillä. Olen ottanut nyt tavaksi tehdä reilun tunnin kävelylenkin aamupäivisin. Se auttaa jaksamaan tätä hellettäkin. Kuulostaa ehkä hullulta, mutta ainakin omalla kohdalla näin on. Lenkkini kulkee suurimmaksi osaksi varjossa, joten matkalla ei tarvitse kärsiä suorasta auringon paisteesta koko ajan. Meilläkun ei ole ilmastointia kämpässä, niin mielestäni ulkona on miellyttävämpää olla. Ja kun liikkuu, niin nesteet kehossa lähtevät liikkeelle, mikä vähentää turvotusta. Tietenkin pitää juoda kun liikkuu, muuten turvotukset lisääntyy. 

Olo on siis helteistä huolimatta edelleen tosi hyvä. Uskomatonta, että laskettuun aikaan on tänään yhtä pitkä aika, kun joulukuun ensimmäisestä päivästä on jouluaattoon:) 24 päivää siis! 

Pelkopolille tieni käy

Maanantaina oli neuvolakäynti. Ei siellä mitään ihmeellistä selvinnyt: pissa on puhdas, sykkeet kuuluivat, sf-mitta kasvaa hyvin hieman keskikäyrän alapuolella. Hemoglobiinia ei mitattu. En kysynyt miksi, mutta ehkä sen vuoksi, että se oli viimeksi 134, mikä oli korkeampi kuin sitä edelliskerralla, jolloin se oli 127. Voisi sanoa siis, että edelleen voin fyysisesti erinomaisesti.

 

Otin kuitenkin puheeksi nämä ikävämmät ajatukset, jotka valtaavat mieleni silloin tällöin. Siitä, että emme saisikaan vauvaa koskaan kotiin asti. Neuvolatäti sanoi, että "niin, ainahan voi sattua jotain. Ei voi tietää", mikä oli minusta ikävästi sanottu, vaikka totta toki onkin. Hetken keskusteltuamme hän päätti kirjoittaa minulle lähetteen pelkopolille. Aluksi epäröin, että olenko "oikeutettu" menemään sinne, mutta kyllä neuvolatäti vakuutti, että olen ehdottomasti oikeutettu menemään. Minulla selvästi on huolia ja keskustelemalla etukäteen lääkärin tai kätilön kanssa, voin toivottavasti saada helpotusta mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Esim. veriryhmäasioista, steptokokista jne. Streptokokista kysyin neuvolasta ja ei kuulemma kuulu vielä rutiinitestaukseen meidän neuvolassa.


Ennen kuin neuvolatäti kuunteli sydänääniä tunnusteli hän kohtua. Hän sanoi vatsalihasteni olevan vahvat ja hieman vaikeuttavan tunnustelua (minä tietenkin myhäilin tyytyväisenä:)). Hän arvioi, että Pikkuinen olisi pää alaspäin kohdussa, mutta sanoi sen olevan hyvin epävarma arvio. Ja vielähän hän mahtuu kääntyilemään. Itsellä ei ole juurikaan mielipidettä siitä, että miten päin hän tuolla majailee. Usein tunnen liikkeitä molemmilla sivuilla yhtä aikaa, mikä on saanut minut ajattelemaan, että hän on siellä poikittain. Tiedä sitten, toivottavasti tämä asia selviää ennen synnytystä.

En vielä tiedä, milloin aikani pelkopolille on. Ottavat sieltä yhteyttä kun saavat lähetteen. Seuraava neuvolalääkäri on heinäkuun lopussa ja perusneuvola elokuun alussa. Aika pitkä aika tässä taas mennään itsekseen. No, onneksi vointi on hyvä, lähes erinomainen:)

Tänään on 31+4