torstai 21. elokuuta 2014

Olen valmis!

Olen seurannut youtubesta Plus1Please nimistä vlogia. Kyseessä on amerikkalainen nainen, joka on myös käynyt läpi keskenmenon ja kohdunulkopuolisen raskauden. Tällä hetkellä hän odottaa toista lastaan, mutta olen lähinnä seurannut hänen matkaansa ensimmäisen raskauden kohdalla.

Tänä aamuna katsoin hänen synnytyskertomuksensa ja sain siitä hirveästi voimaa. Kyyneliltäkään en säästynyt. Hänen tarinansa on niin paljon samanlainen kuin omani, että pystyin hyvin kuvittelemaan, miltä hänestä on tuntunut, kun kaiken sen jälkeen, he saavat nähdä, että vauva on täydellinen ja terve. 

En malta odottaa, että pääsen tositoimiin ja saamme nähdä tämän kauan odotetun rakkaan! Tänään on 9 päivää laskettuun aikaan. Mitään tuntemuksia ei ole, mutta eipä niitä välttämättä tulekaan, kun vasta h-hetkellä. Joka tapuksessa, minä olen valmis synnyttämään!

2 kommenttia:

  1. Jokos teitä on kolme? :) Onnea loppurutistukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Hyeena! Ei meitä vielä ole kolmea:) Ei oikeastaan ole sellaisia tuntemuksiakaan, että olisi vielä tulossa. Vauva kyllä on kiinnittynyt ja iltapäivästä tuntuu painetta tuolla alhaalla. Mutta supistuksia ei ole ollut.
      Varasin huomiselle vyöhyketerapian, jossa yritetään hieman vauhdittaa synnytyksen käynnistymistä. Parilla tutulla ko. terapeutti on onnistunut saamaan henkilöt synnyttämään vuorokauden sisällä terapiasta. Uskon, että jos vauva on tullakseen lähipäivinä, niin terapiasta voi olla apua, mutta en usko, että hänkään ihmeitä pystyy tekemään.

      Odotamme siis jo malttamattomina Pikkuisen tapaamista!

      Poista